Teatteri

Red Nose Company

Vuonna 2005 joukko nuoria ammattinäyttelijöitä kokoontui Teatterikorkeakoulun kellariin. Parin viikon klovneriakurssi oli hurmannut meidät ja halusimme jatkaa harjoittelemista omin päin. Näin syntyi RedNoseClub. Nimi kuvastaa hyvin alkuvuosien toimintaamme. Olimme klubi, kerho, porukka.

”Tajusin heti, että klovnina tavoitan jotain erityistä. Oli hetkiä, jolloin kaikki oli selvää: vilpittömyys, läsnäolo, helppo ja hauska yhdessäolo. Ja täysiä katastrofin kausia, jolloin mikään ei toiminut.” – Tuukka

Punanenä on maailman pienin naamio. Se peittää näyttelijän nenän, mutta paljastaa samalla ihmisen naamion takana. Nenä mahdollistaa aidon läsnäolon lavalla, sillä se pakottaa näyttelijän kohtaamaan omat heikkoutensa ja ne maneerit, joilla normaalisti selviydytään esityksen karikoista. Mikä katkeransuloinen paradoksi: vain epäonnistumalla voit onnistua!

Teatteriklovneria puhuttelee katsojaa antamalla mahdollisuuden sisäiseen puhdistumiseen naurun ja kyyneltenkin kautta. Kun klovnit uskaltavat kohdata itsensä, on yleisön ilojen ja surujen aistiminenkin luontevaa. Hauskuus syntyy samaistumisesta, elämän mielettömyyden yhteisestä ymmärtämisestä.

”Klovnina minulla on mahdollisuus tuoda näkyväksi sellaisia minuuden ja ihmisyyden piirteitä joita en itselleni ”aikuisena ihmisenä” arjessa välttämättä sallisi.” – Amira

Alkuvuosien esityksemme olivat ison ensemblen improvisatorisia pläjäyksiä. Näytöksiin tulivat paikalle ne, jotka kulloinkin muilta töiltään pääsivät. Ilmassa oli vahvaa vaaran tunnetta. Unohtumattomia hetkiä, mutta myös niitä, jotka toivon mukaan ovat jo painuneet unholaan.

Vuodesta 2014 lähtien toimintamme on ammattimaistunut. Olemme kasvaneet keskisuureksi kiertueteatteriksi, jota voi katsojamäärältään verrata pieniin kaupunginteattereihin. Hienointa kasvussamme on ollut uusien yleisöjen kohtaaminen ja sen ymmärtäminen, että teatteriklovneria todella tavoittaa yleisönsä – olimme sitten Kansallisteatterissa, Nuijamiehessä, Taavetin ala-asteella tai Muhasaaren teatterissa.

Red Nose Companyn jäsenet

Red Nose Companyyn kuuluu 17 jäsentä.

Näyttelijät

Teemu Aromaa, Eero Järvinen, Amira Khalifa, Riku Korhonen, Minna Puolanto, Nora Raikamo, Timo Ruuskanen, Hanna Seppä, Niina Sillanpää, Tatu Siivonen, Tuukka Vasama, Jari Virman

Muut taiteilijat

Jere Kolehmainen / valo- ja äänisuunnittelija, Juha Tuisku / valo- ja äänisuunnittelija, Jussu Pöyhönen / muusikko, Kiureli Sammallahti / muusikko, Marielle Eklund-Vasama / ohjaaja

  • Amira Khalifa / SECRET

    Amira Khalifa on valmistunut Teatterikorkeakoulusta 2001. Khalifan klovni on Secret. Secretillä on ollut tapana löytää maailmasta joku vääryys, jonka puolesta hän lähtee äänekkäästi kampanjoimaan. Hän on puhunut/raivonnut Tiibetin vapauden puolesta Kiinan hirmuvaltaa vastaan, margariinin käytön haitoista sekä tupakantumppien heittämisestä maahan. Viimeaikoina Secret on ollut innostunut kvanttifysiikasta ja yksilön sisäisen muutoksen välttämättömyydestä suhteessa maailman rauhaan.

    Ohjelmistossa esitykset Mieletön

  • Minna Puolanto / BABYLON / MINDY

    Minna Puolanto on valmistunut Teatterikorkeakoulusta sekä näyttelijäksi (2005) että tanssijaksi (1995). Puolannon Babylon on kaikkien alojen asiantuntija, suuruudenhullu klovni. Hän on urheilun suuri ystävä ja viime aikoina hän on keskittynyt miimiseen urheiluun, koska rahkeet eivät aikoinaan riittäneet voittoon oikeilla kilpakentillä. Näyttämötaiteet ovat Babylonin toinen intohimo. Hän huseeraa ja laittaa itsensä likoon niin näyttämöllä kuin myös kulisseissa. Babylonin voi tilata keikoille tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Suu ei lakkaa käymästä ja aihe voi olla mikä tahansa.

    Puolanto oli ehdolla Babylonin roolistaan Suomessa vuoden 2018 teatterinäyttelijäksi.

    Ohjelmistossa esitykset Babylon, RÉvolution ja Babylonin ilmastotunti

    Lisäksi Minna Puolannon klovni Mindy kiertää esityksellä Catwalk

  • Nora Raikamo / TIKTAK

    Nora Raikamo (o.s. Rissanen) on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistunut helsinkiläinen freelance-näyttelijä. Raikamo on näytellyt muun muassa Suomen Kansallisteatterissa ja Aurinkoteatterissa. Raikamo on esiintynyt myös useissa TV-sarjoissa sekä radiokuunnelmissa. Raikamo on toiminut laulajana ja viulistina useilla konserttikiertueilla kuten Totuus ja Valhe – Vysotskin lauluja Martti Suosalon kanssa ja Ollaan Ihmisiksi – Juicen lauluja Remu Aaltosen ja Mikko Alatalon kanssa.

    Ohjelmistossa esitykset Mieletön

  • Timo Ruuskanen / ZIN

    Timo Ruuskanen valmistui näyttelijäksi Teatterkorkeakoulusta vuonna 2005. Ruuskasen klovni Zin on rytmisesti taitava fyysinen koomikko. Lisäksi hän omasta mielestään älykäs ja viisas. Zin on kiinnostunut politiikasta ja erityisesti ympäristöasioista. Hän haluaisi tehdä yhteiskunnallisesti tärkeää teatteria, mutta kaikkein eniten Zin rakastaa soittaa kitaraa. Vapaa-ajallaan Zin myös opettaa klovneriaa sekä matkustaa Espanjassa perheensä kanssa.

    Ohjelmistossa esitykset Juoksuhaudantie, Punainen viiva, Keisarin uudet vaatteet, Don Quijote, Frankenstein, Aleksis Kivi

  • Hanna Seppä / RÉ

    Hanna Seppä on valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 2004. Hän toimii myös käsikirjoittajana, ohjaajana ja teatteripedagogina. Sepän klovni, äärettömän monipuolinen ja musikaalinen superlahjakkuus Ré tunnetaan paitsi timanttisesta hymystään, myös erityiskyvystään ottaa täydellisesti haltuun soitin kuin soitin. Siis ilmasoitin. Lisäksi Ré omaksuu nopeasti erilaiset eläinhahmot. Ré on mukautuvainen ja kiltti klovni, jonka sisällä kytee kuitenkin alati pieni kapina.

    Ohjelmistossa esitykset Babylon, RÉvolution

  • Tuukka Vasama / MIKE

    Tuukka Vasama valmistui Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 2005. Vasaman klovnihahmo Mike kamppailee näyttämöllä oman nopeutensa kanssa. Veitsenteräviä assosiaatioita ja salamannopeaa tilanteen haltuunottoa, toisinaan taas lavasteisiin törmäilyä ja muiden päälle puhumista. Mike on hämmästyttävän hyvin perillä monista asioista. Hän puhuu ruotsia ja ranskaa, harrastaa stemmalaulua ja runonlausuntaa, kokkaa ja remontoi – mutta jaksaa harvoin syventyä mihinkään kunnolla. Kotona, perheensä parissa, hän nauttii ja rauhoittuu.

    Ohjelmistossa esitykset Juoksuhaudantie, Punainen viiva, Keisarin uudet vaatteet, Don Quijote, Frankenstein, Aleksis Kivi

  • Marielle Eklund-Vasama, ohjaaja

    Marielle Eklund-Vasama (s.1971) on valmistunut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta 2008. Hän on toiminut freelancerohjaajana ja -käsikirjoittajana laitosteattereissa, vapaissa ryhmissä ja radiossa. Hän on myös ollut kiinnitettynä ohjaajana Kouvolan ja Kotkan kaupunginteattereissa. Eklund-Vasama on erikoistunut musiikkiteatteriin ja hän on myös opiskellut Tukholman oopperakorkeakoulussa sekä ohjannut oopperoita. Hänen teoksiaan on esitetty useilla eri festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla, mm. kahdesti vieraillut Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa. Mariellen mielestä ihmiset ovat loputtoman kiinnostavia ja hänen teoksiaan yhdistää runsas mielikuvitus, aiheen tarkka käsittely ja absurdi huumori.

    Ohjelmistossa esitykset Babylon

  • Otso Kautto, ohjaaja

    Otso Kautto (s.1962) on helsinkiläinen kirjailija, palkittu teatteriohjaaja ja esiintyvä runoilija. Kautto valittiin vuonna 2019 johtajaksi Tampereen Työväen Teatteriin, joka on yksi Suomen kolmesta kansallisesta päänäyttämöstä. Otso on ohjannut sekä suurissa taloissa että pienissä ryhmissä, ennen kaikkea Teatteri Quo Vadiksessa ja Suomen Kansallisteatterissa. Hän esittää runouttaan The Poetry Bandissä ja suorittaa tohtoriopintoja Taideyliopistossa aiheenaan rituaalin taju. Hän on vieraillut festivaaleilla mm. Meksikossa, Chilessä, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Venäjällä, Puolassa ja Belgiassa.

    Ohjelmistossa esitykset Don Quijote, Punainen viiva, Juoksuhaudantie

  • Niina Sillanpää, ohjaaja

    Niina Sillanpää (TeM) on freelance-näyttelijä (TeaK 2005). Hän on toiminut laaja-alaisesti Suomen teatterikentällä sekä teatteritaiteen että soveltavan teatterin parissa. Sillanpää on erikoistunut teatteri-improvisaatioon (Stella Polaris vuodesta 2011) ja teatteriklovneriaan (Red Nose Company vuodesta 2008). Sillanpää on toiminut myös nukketeatterissa (Teatteri Hevosenkenkä 2004-2019). Hän on opettanut näyttelijäntyötä, improvisaatiota ja klovneriaa (mm. TeaK. HeO) ja vetänyt esiintyvän taiteilijan osaamista soveltavia kulttuurihankkeita (Culture Curtain -kulttuurihanke Uudenmaan vastaanottokeskuksiin ja Empowerd Girls Speak Out -tyttöjen koulutusta tukeva kehitysyhteistyöhanke Tansaniassa Mtwarassa).

    Ohjelmistossa esitykset Mieletön, RÉvolution

Historia

Red Nose Company toimi vuoteen 2015 asti nimellä RedNoseClub. Se on toteuttanut seuraavat tuotannot:

  • RedNoseClub, Aleksanterin teatteri 2008
  • Hamlet, Q-teatteri 2009, kiertueella 2009-10
  • Late Night with RedNoseClub, Q-teatteri 2010
  • Juoksuhaudantie, Teatteri Avoimet Ovet 2014, edelleen kiertueella
  • Lokki, Espoon Kaupunginteatteri 2015
  • Punainen viiva, Teatteri Avoimet Ovet 2016, edelleen kiertueella
  • Keisarin uudet vaatteet, Aleksanterin teatteri 2017, edelleen kiertueella
  • Babylon, Kanneltalo 2018, edelleen kiertueella
  • Don Quijote, Teatteri Avoimet Ovet 2019, edelleen kiertueella
  • Frankenstein, Aleksanterin teatteri 2021, edelleen kiertueella
  • RÉvolution, Kanneltalo 2021, edelleen kiertueella
  • Aleksis Kivi, Kansallisteatteri 2022, edelleen kiertueella
  • Mieletön, Kanneltalo 2023, edelleen kiertueella
  • Catwalk, Punainen helmi-festivaali 2023, edelleen kiertueella

Teatteriesitysten lisäksi Red Nose Company on toteuttanut tilausesityksiä, kaupunkitapahtumia, kulttuurisen vanhustyön hankkeita ja taiteellis-pedagogista yleisötyötä koulujen kanssa. Ryhmä on ollut mukana Taidetestaajat-hankkeen kaikilla esityskausilla vuodesta 2017 alkaen. Monivuotisessa Culture Curtain -hankkeessa järjestettiin kulttuuritoimintaa vastaanottokeskusten asukkaiden kanssa vuosina 2016-2018.