Babylon-esityksen harjoitusperiodi oli hyvin intensiivinen ja esityksen kestoon nähden varsin lyhyt, yhteensä noin viisi ja puoli viikkoa. Se jakautui kuitenkin kahteen osaan. Keväällä ehdimme kylvää esityksen siemenet, muodostua työryhmäksi ja löytää yhteisen työtavan. Syksyllä jatkoimme treenejä ensin Juha Tuiskun taloyhtiön kerhohuoneessa Viikinmäessä, sitten muutaman viikon Kanneltalon auditoriossa ja lopulta näyttämöllä.

Esitys kertoi itse itseään kiihtyvällä tahdilla. Prosessi oli malliesimerkki luovuuden kukkimisesta. Palaset loksahtelivat paikoilleen, koko työryhmä jakoi omia kokemuksiaan, keskustelimme ja leikimme yhdessä. Täydelliset rekvisiitat ja lavasteet löytyivät kuin taikaiskusta Sitra-torin Aino-kirppikseltä. Tuotanto eteni ja hienot promokuvamme levisivät kaupungin kanavien kautta laajalle. Työ oli teatteria parhaimmillaan. Meillä oli hauskaa. Babylonin ja Rén suhde kehittyi ja heidän välisestä jännitteestään tuli keskeinen osa esityksen sisältöä, toinen taso ja kulma valta-aiheeseen, jota Babylon omassa esityksessään kuvittelee käsittelevänsä vain omien menneiden kokemustensa ja havaintojensa kautta. Hän ei lainkaan huomaa, miten esityksen aikana klovnien välinen valta-asetelma keikahtelee. Lellen ohjauksessa tämän tason kirkastaminen toi mukaan roimasti huumoria ja nosti esityksemme siksi itsekseen.

Kaikki ei ollut kuitenkaan loppuun asti helppoa. Viikkoa ennen ensi-iltaa tuli stoppi. Saimme silloin paikalle ensimmäisen koeyleisön. Esityksen muoto oli jo olemassa, mutta kadotin yhteyden klovniini. Kaiken muistaminen tuotti hankaluuksia, koska prosessi oli ollut niin nopea. Päädyin olemaan esteenä itselleni ja klovnilleni toteutua näyttämöllä. En uskaltanutkaan hypätä esityksen kyytiin. Pelkäsin sen henkilökohtaisuutta. Olin ammentanut itseni tyhjiin. Tuntui, etten enää jaksa elää ja improvisoida kohtauksia uudestaan ja uudestaan eloon. En saanut läpimenon aikana yhteyttä itseeni, näyttämöön tai yleisöön. Jänistin ja se otti päähän. Saimme koeyleisöltämme palautetta, rakentavaa ja hyvääkin, mutta itselleni kokemus oli traumatisoiva. Tuon läpimenon jälkeen en enää halunnut astua näyttämölle. Tajusin, ettei sinne kannata mennä, jos ei pysty ja uskalla laittaa sinne itseään kokonaan. Klovneria vaatii täydellistä heittäytymistä pienen punaisen nenän vietäväksi. Kun yleisö oli poistunut salista, sanoin työryhmälle, että ensi-ilta pitää perua. Niin tyhjältä minusta tuntui. Seisoin klovnini oman näyttämön sivussa, lavastuksena olleiden Lokki-produktiosta kierrätettyjen pellavamattojen ulkopuolella, kädet puuskassa ja itkin nenääni. Katsoin näyttämöä ja kehoni tärisi. Olin itselleni armoton. Pyysin työryhmältä anteeksi. Sopersin sanat, joita en olisi uskonut itseni sanovan. Minä en uskalla. Minusta ei ole siihen. En ole tarpeeksi rohkea astuakseni enää tuohon. Babylon ei ole enää täällä.

Päätimme nukkua yön yli ja palata näyttämölle rauhallisesti tutkien, suostuisiko klovnini yhteistyöhön. Ohjaajan ja muun työryhmän piti suostutella Babylon uudestaan töihin. Onneksi viimeisen viikon aikana voimani ja uskoni esitykseen elpyivät. Alkuviikosta tuli lisää koekatsojia ja pikkuhiljaa uskalsin antaa klovnini taas viedä. Päästin irti kontrollista, joka on maskityöskentelyn elinehto. Siinä täytyy olla samaan aikaan äärimmäisen tietoinen tilanteesta sekä täysin vapaa seuraamaan impulsseja. Tämä on paradoksi. Oma kehomieli täytyy ”luovuttaa” näyttämön käyttöön. Klovni voi olla vallassa, mutta sen täytyy kaiken aikaa olla myös tilanteen armoilla. Tässä ristiriidassa piilee klovnerian ihanuus ja myös vaara.

Ensi-illassa 19.9.2018 tuntui, että Kanneltalon upeat kattolasimaalaukset (jotka olisin halunnut upeine valaistuksineen esityksen finaaliin mukaan, mutta jotka eivät siihen päätyneet, koska missään muualla ei ole vastaavia) särkyvät pian pirstaleina alas, niin tiheä tunnelma esityksessä vallitsi. Selvisin, me selvisimme. Voitin pelkoni. Babylon pääsi valloilleen.

Esityksen alaotsikko ”— klovni vallankahvassa” vaihtui ensi-illan jälkeen, Kansallisteatterin esitysten kohdalla muotoon ”— rohkea komedia vallasta”. Rohkeutta esityksen valmistamiseen toki tarvittiin. Mutta ennen sitä ja sen jälkeen myös oman haavoittuvuuden ja kyvyttömyyden kohtaamista ja näyttämistä. Näin kai elämässä useimmat asiat ovat, eri suunniltaan vastakkaisia, monitahoisia ja usein ulottuvuuksiltaan sekä että ja toisaalta, kumminkin, osin niinkin ja vielä noinkin päin pois. Kokemuksemme ovat usein samaan aikaan hauskoja ja traagisia, kepeitä ja raskaita. Ja kun tähän elämän ominaislaatuun teatterissa suostuu, esityksistä voi tulla syviä, elämän itsensä näköisiä ja ne saattavat onnistua osumaan johonkin, minkä me kaikki voimme tunnistaa.

Babylon-esitystä on esitetty nyt yli viisi vuotta ja sen on nähnyt yli 10000 ihmistä. Ja jos mahdollista, se on nyt tässä maailmanajassa ajankohtaisempi kuin koskaan. Ihminen kun ei karvoistaan pääse.

Tervetuloa katsomaan Babylon – rohkea komedia vallasta sekä sen itsenäinen jatko-osa, Rén oma esitys RÉvolution – näyttämö näkymättömille Teatteri Avoimiin Oviin helmi- ja huhtikuussa 2024!

Helsingissä 12.2.2024
Minna Puolanto

Esitykset
13.2. ja 14.2. Teatteri Avoimissa Ovissa
15.2. Kotkan Kaupunginteatterissa

Linkit lipunostoon ja lisätietoja.