Info

Red Nose Company

Red Nose Company on helsinkiläinen ammattiteatteriryhmä, josta on nopeasti tullut yksi maamme kysytyimpiä kiertueteattereita. Tällä hetkellä ohjelmistossa ovat esitykset Juoksuhaudantie, Punainen viiva ja Keisarin uudet vaatteet. Ryhmällä on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana jo yli 15 000 katsojaa ympäri maan.

Red Nose Company tekee esityksiä kaikenikäisille, ja kiertää maamme merkittävimmillä näyttämöillä. Perinteisten teatterikatsojien lisäksi se tavoittaa ikäihmiset yhteistyössä Kansallisteatterin kiertuenäyttämön kanssa, ja toimii laajamittaisesti koulujen parissa. Vuonna 2017 ryhmä valittiin mukaan kulttuurirahastojen Taidetestaajat-hankkeeseen, jonka puitteissa tarjotaan kulttuuria kahdeksaluokkalaisille.

Red Nose Company on ensimmäinen teatteriklovneriaan erikoistunut ryhmä Suomessa. Sen perusti vuonna 2005 joukko nuoria ammattinäyttelijöitä.  Se on toteuttanut seitsemän tuotantoa:

  • RedNoseClub, Aleksanterin teatteri 2008
  • Hamlet, Q-teatteri 2009, kiertueella 2009-10
  • Late Night with RedNoseClub, Q-teatteri 2010
  • Juoksuhaudantie, Teatteri Avoimet Ovet 2014, edelleen kiertueella
  • Lokki, Espoon Kaupunginteatteri 2015
  • Punainen viiva, Teatteri Avoimet Ovet 2016, edelleen kiertueella
  • Keisarin uudet vaatteet, Aleksanterin teatteri 2017

Red Nose Companyn toimitilat sijaitsevat Eskus – Esitystaiteen keskuksen tiloissa Helsingin Suvilahdessa. Esitykset tehdään vaihtuviin tiloihin.

Red Nose Companyn jäsenet ovat:

  • Babylon (Minna Puolanto)
  • Finn Spjöö (Teemu Aromaa)
  • Hannibal (Niina Sillanpää)
  • Mike (Tuukka Vasama)
  • Monkey J (Jari Virman)
  • Joke the Behaviour (Tatu Siivonen)
  • Secret (Amira Khalifa)
  • Strömppö (Eero Järvinen)
  • Tik-Tak (Nora Raikamo)
  • Vincent (Riku Korhonen)
  • Zin (Timo Ruuskanen)

Culture Curtain

Culture Curtain on vastaanottokeskusten asukkaiden kanssa toteutettava kulttuurihanke. Nimensä mukaisesti hankkeen tarkoitus on raottaa kulttuuriverhoja. Culture Curtain järjestää vastaanottokeskuksiin matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa, johon helppo osallistua, ja jonka myötä voidaan yhdessä pohtia kokemuksen kautta eri kulttuurien ominaispiirteitä ja keskinäisiä eroja. Tärkeänä tavoitteena on myös rikkoa keskusten usein laitostunutta arkirutiinia ja antaa asukkaille mahdollisuus viettää ihmisarvoinen ja elämäniloa tuottava päivä. Hanke pyrkii myös tarjoamaan foorumin eri kulttuurien kohtaamiselle. Haluamme luoda aitoa dialogia maahanmuuttajien ja maassa jo asuvien ihmisten välille. Kaikki toiminta perustuu tasa-arvoon ja kunnioitukseen. Culture Curtain ei ole auttamassa ihmisiä ylästatuksesta käsin, vaan asioita tehdään yhdessä. Culture Curtain -hanke käynnistyi vuonna 2016 ja sen rahoituksesta vastaa Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan maakuntarahasto.

Klovneria

Teatteriklovneria on vahvaa, intensiivistä ja hauskaa teatteria, jossa improvisoidaan komedian ja tragedian välillä.

Tyylin alkuperä kumpuaa ikivanhasta pantomiimista, naamioista, ilkikurisista hovinarreista, commedia dell´ artesta ja fyysisen teatterin ilmaisusta.  Yhdistettynä nykydraamaan se on voimakas, monitasoinen kerrontatapa, jossa katsoja kohtaa maailman koristeltuna punaisella nenällä. On riemastuttavaa, kuinka vakavakin sisältö aukeaa uudella tavalla, kun sen tarjoilee klovnin hahmo.

Teatteriklovnerian kasvava suosio johtuu sen laajoista mahdollisuuksista kertoa tarinaa ja tutkia totuutta lukuisista lähtökohdista ja vapaudesta nauttien. Esityksessä tarina ei kenties suju aivan suunnitellusti, vaan poukkoilee hieman pielessä ja käännähtää kiinnostavammaksi.  Tyylilajiin sisältyvää improvisointia tukee vahva draamallinen pohjatyö ja klovnin klassinen kyky heittäytyä päätä pahkaa tilanteesta toiseen.

Teatteriklovneriassa ei ole keskiössä pelkkä pomppiva pelle, vaan tarinan kertoja ja toteuttaja, jolla on vapaus kohdistaa valokeila myös yllättävistä, oivaltavista ja kriittisistä kulmista, ilman pakkoa seurata draaman perinteisiä sääntöjä.

Suomessa teatteriklovnerian tekijämäärä on kasvussa ja tyylilajista ovat kiinnostuneet myös muut kuin ammattilaiset. Eritasoisia kursseja järjestetään ympäri maata myös harrastajille ja myös yleisölle on tullut tutuksi aikuisille suunnattu esityslaji, jossa ei heitellä kermakakkuja tai puhallella ilmapalloja. Tai saatetaanpa heitellä, puhallella ja liukastuakin – klovnia ei pidä ruveta määrittelemään.